122. vuosikerta

Uutuuskirjojen seuranta kehittyy

”Mitä parempaa kritiikkiä meillä on, sitä korkeatasoisempaa ja kiinnostavampaa kirjallisuutta voimme odottaa,” pohtii tuore kirja-arviotoimittaja Tuomas Laine-Frigren.

”Mitä parempaa kritiikkiä meillä on, sitä korkeatasoisempaa ja kiinnostavampaa kirjallisuutta voimme odottaa,” pohtii tuore kirja-arviotoimittaja Tuomas Laine-Frigren.

Kirja-arviot ovat yksi Historiallisen Aikakauskirjan luetuimmista juttutyypeistä. Jatkossa niihin satsataan entistä enemmän, sillä toimitusta on päätetty vahvistaa kirja-arviotoimittajalla. Tehtävässä aloittaa FT Tuomas Laine-Frigren Jyväskylän yliopistosta, joka toimi myös uudistuksen moottorina.

”Historiallinen Aikakauskirja on Suomen tärkein historia-alan julkaisufoorumi, mutta lehden kirja-arviopuoli kaipaa päivittämistä ja sisällöllistä terävöittämistä. Halusin lähteä yli 110-vuotiaan kelkkaan”, Laine-Frigren kertoo.

Toimituksessa idea sai heti positiivisen vastaanoton, sillä kirja-arvioseurannan kehittämisestä oli keskusteltu jo pitkään.

”Kirja-arviot kiinnostavat ihmisiä ja teoksille toivotaan näkyvyyttä. Arviointien pyytäminen ja seuranta on kuitenkin työlästä, ja totesimme, että olisi hyvä jos tehtävät voitaisiin keskittää yhdelle ihmiselle”, päätoimittaja Anu Lahtinen valottaa.

Tutkimuskentän peili

Kirja-arviot kertovat nopeasti, missä historiantutkimuksen kentällä mennään ja mikä on kulloinkin ajankohtaista. Kirja-arviotoimittaja antaakin Historialliselle Aikakauskirjallemahdollisuuden luodata kotimaista historia-alan julkaisukenttää entistä kattavammin. Myös kansainvälisten historiatieteellisten keskustelujen seuraamiseen kiinnitetään jatkossa erityistä huomiota.

”Olisi hienoa jos voisimme reagoida nopeammin uusiin teoksiin ja varautua niiden ilmestymiseen vähän etuajassa. Tavoitteena on, että voimme tarjota tietoa uusista kirjoista kootummin ja nopeammin”, Lahtinen visioi.

”Näkisin mielelläni enemmän katsaustyyppisiä kirja-arvioita, joissa käsitellään kahta tai useampaa teosta yhdessä”, Laine-Frigren summaa.

Laadukkaat kirja-arviot kertovat tieteellisen keskustelun tasosta eikä tieteellisiä kirja-arvioita tulisikaan erottaa yleisestä kirjallisuuskritiikistä. Viime vuosina arvioitsijoiden löytäminen on kuitenkin ollut haasteellista, mikä johtunee osittain yliopistojen julkaisupisteitä korostavasta politiikasta.

Samanaikaisesti kirja-arviot on lajityyppi, joka antaa paljon myös kirjoittajille.

”Kirja-arvioita laatimalla oppii suhtautumaan analyyttisesti toisten teksteihin, mutta myös omaan tapaansa kirjoittaa. Kannustaisin kirja-arvioiden kirjoittajia myös täysin palkein hyödyntämään omia lyyrillis-proosallisia resurssejaan, käyttämään kaikkia niitä mahdollisuuksia, joita suomen kieli tarjoaa. Kirjoittaminen kannattaa aina!”, Laine-Frigren muistuttaa.

”Meillä on lukijoina sekä tutkijoita, historian opettajia ja muita historiasta kiinnostuneita. Olemme saaneet palautetta, että osa heistä lukee ensimmäiseksi nimenomaan kirja-arvostelut saadakseen yleiskuvaa uudesta historiantutkimuksesta. Kannattaa siis kirjoittaa arvioita, niillä on yllättävän laaja yleisö”, Lahtinen jatkaa.

Heidi Kurvinen

Julkaistu kategoriassa:
Avainsanat:

Kirjoita kommentti





This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.